Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Artikkeli: Taskuliinan tarkoitus

Taskuliinan tarkoitus

Taskuliinan tarkoitus

Taskuliinan juuret juontavat aina 1400-luvulle asti, jolloin taskuliinan käyttö yleistyi. Taskuliinan kerrotaan olleen Rikhard II:lla "nenän pyyhkimistä varten". Tuohon aikaan myös yläluokka peitti liinalla nenänsä kulkiessaan rahvaan joukossa, koska hygienia oli tuohon aikaan varsin heikkoa. Ts. taskuliina on alunperin ollut nenäliina.

Taskuliina on aina ollut varsin ylellinen varallisuuden ja aseman merkki, joten se on myös ollut aina koristeellinen ja valmistettu ylellisestä materiaalista, kuten silkistä. Mutta rintataskuun taskuliina siirtyi vasta 1800-luvulla kaksiosaisen puvun yleistyttyä. Taskuliinan ei haluttu likaantuvan kolikoiden ja muiden likaisten esineiden kanssa taskussa. Likaista taskuliinaa ei silloin - eikä nykyisinkään - pidetä koskaan likaisena näkyvillä. 

Taskuliinoja on aina valmistettu niin värikkäinä kuin yksivärisinäkin. Taskuliinoissa on ollut aikoinaan tapana tehdä myös monimutkaisia kirjailuja, mutta nykyisin on harvinaista törmänä käsityönä kirjailtuun taskuliinaan. Toki herrasmies voi nykyisinkin kirjailuttaa taskuliinaansa esimerkiksi nimikirjaimet paikallisella ompelijalla. 

värikkäitä taskuliinoja

Taskuliinan valinta tilaisuuteen

Taskuliinan valinnassa kannattaa kiinnittää ensisijaisesti huomiota tilaisuuteen missä sitä on ajatus käyttää. Monivärisiä ja värikkäitä taskuliinoja on parempi käyttää vapaamuotoisimmissa juhlissa, mutta esimerkiksi tiukan virallisiin laitetaan yksivärinen, esimerkiksi valkoinen tai musta, taskuliina. Taskuliina on tarkoitettu tuomaan väriä kuten moni muukin asuste, joten sen kanssa ei tarvitse olla liian arka. Jos muuten et uskalla tuoda väriä pukeutumiseen, niin taskuliinalla se onnistuu varmimmin.

Taskuliina valmistetaan puhtaista luonnonmateriaaleista kuten silkistä, puuvillasta tai pellavasta. Tämä johtuu merkittäviltä osin sen koristeellisesta luonteesta. Putiikin taskuliinat ovat valmistettu aina joko silkkisiä tai pellavasta. Kaikki putiikin taskuliinat on tehty Italiassa.

Taskuliinoja on kuitenkin hyvä olla asustekaapissa muutamia, jotta niiden kanssa voi yhdistellä sopivia kokonaisuuksia ja löytää sopiva tilanteen mukaan. Samoja värejä taskuliinasta kannattaa liittää vaikka huiviin, sukkiin tai paitaan. Toki siviilirohkeudesta riippuen voit hakea eri värit vaikka kaikkiin asusteihin, mutta lopputuloksen kanssa saattanee löytyä montaa mielipidettä.

taskuliina takissa

Taskuliina joka kulkee aina mukana

Koska taskuliinaan ei nykyisin pyyhitä mitään, on Reykjavikin Districtin takeissa otettu tavaksi tehdä "taskuliina" kääntämällä tasku ylös. Heidän takeissaan ja liiveissään on käsintehdyt napit, joista usein löytyykin yksi tai kaksi samasta kankaasta tehtyä nappia, mikä on hauska yksityiskohta. Monissa italialaisissa takeissa taas mukana tulee valmiina taskuliina, joka on yleensä samaa kangasta kuin hihojen vuori. Näissä takeissa on yleensä tapana kääntää toinen tai molemmat hihan suut nurinpäin, jolloin syntyy hauska kontrasti ja näkyy tuo taskuliinan kanssa yhteinen kangas. 

kiinteä taskuliina bleiserissä

Lue lisää

Paras kravattisolmu - Full Windsor

Paras kravattisolmu - Full Windsor

Käytän itse paljon kravattia eli solmiota, koska minusta se on perinteinen piste i:n päälle siistissä pukeutumisessa. Luonnollisesti suosittelen sitä jokaiselle, joka haluaa pukeutua astetta tyyli...

Paidan huoltaminen pidentää vaatteen ikää

Paidan huoltaminen pidentää vaatteen ikää

Päätin kirjoittaa jutun niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin paidan huolto, eli miten paidan saa pysymään siistinä pesusta toiseen ja silitettyä oikein.  Pesusykli Puuvilla- ja pellavapaidoissa k...